Jouni Suonsivu

Uusi hallitus

Kokoomuksen agendaansa vetämään valjastama kuusikko, kuusi oikean laitahyökkääjän pelipaikalle pakotettua, pelaavat suurin osa paikkaansa sitä vierastaen. Pelurit, Kokoomus ja RKP, ilmeisimmin luontevasti, mutta muut eivät. Tässä syntyy ruuhka ja alimmaksi jääneet ovat vaarassa vahingoittua. Joukkueen kapteenille taustaryhmineen pelikieltoa eli matka oppositioon on tarpeen. Kun tämä hallitus on hajonnut, nythän hajoamisprosessi vasta alkaa näkyä.

 

Ennenaikaisten eduskuntavaalien kautta päädytään uusin voimasuhtein kokoamaan toimiva, terveempi hallitus. Olemme menettäneet vajaan vuoden, kun toistaiseksi suurimmaksi pudonnut häviäjä on pyristellyt ja pyrkinyt jatkamaan vanhaa, kansalaisten tuomitsemaa linjaa. Kokoomus onkin saanut vakavaa vahinkoa aikaan, ja tästä kaksi esimerkkiä: se on pakottanut läpi ERVV:n ja perustuslain muutosesityksen.

 

Uskon, mielestäni terveimpien eli Vasemmiston ja KD:n palaavan itselleen ja kannattajilleen uskollisiksi periaatteidensa suhteen, eli kriittinen kanta molempiin kysymyksiin ERVV ja perustuslaki. Keskustalla ja SDP:llä on myös mahdollisuus tervehtyä samoin palaamalla uskollisiksi itselleen, juurilleen ja kannattajilleen. (Entä Vihreät? En tiedä, mutta Sampsa Riikonen valottaa aihetta tuoreessa blogissaan.) Ne saattavat jopa molemmat osallistua seuraavaan hallitukseen. Kokoomus on osa ongelmaa, ei ratkaisua, mars oppositioon.

 

Ainoa näkyvissä oleva muutosvoima, jolla on sekä kyky että halu toteuttaa muutos, on PS. Sen luonnollisimmat liittolaiset ovat mielestäni Vasemmisto (joka on verolinjauksissaan hyvin lähellä PS-puoluetta) ja KD. Oletan ja toivon niiden löytävän toisensa. Toivon sekä SDP:n että Keskustan osallistuvan seuraavaan hallitukseen. Sodan jälkeenhän on tapana rakentaa maa uudestaan, ja käynnissä on taloussota, jota Kokoomus käy erityisen innokkaasti kansalaisten enemmistön kannalta vahinkoa aiheuttamalla. Laaja hallitus laajojen vahinkojen korjaamiseksi siis sopii. 

 

ERVV:n perumisessa osaltamme ja perustuslain palauttamisessa lailliseen muotoonsa onkin iso työ aloitettavina korjaustoimina. Kestävyysvaje on luotu kotimaisten tekijöiden osalta itse, globaalit tekijät sitten erikseen. Kotimaisiin tekijöihin voimme vaikuttaa, ja mielestäni on syytä palata sitä tietä, mitä tähän on tultu. Juurille, ad fontes. Ja sitten eteenpäin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

PS - Vas. - KD - SDP - Keskusta.

Käyttäjän kaikupohja kuva

Voisin jopa nippa nappa elää kärvistellä tuon kanssa. RKP ja kokkarit (ja kokkareiden vihreä kupla) voisivat nuolla haavojaan opposition huopien alla.

I can live with that.

Käyttäjän jounisnellman kuva

Edistyspuolueen hallituksen pitää kokoontua ennen kuin voimme sanoa tästä asiasta mitään.

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Eli nukkua yön yli. Palataan siis asiaan :).

Käyttäjän jounisnellman kuva

Äläs kuikuile. Jos olet hallitusneuvottelija niin kerro mistä olet. Muuten tehdään ovella henkilöön käyvä tarkastus.

En tiedä miten vasemmiston keskuudessa ajatellaan, mutta on mahdollista että he tuntevat joutuneensa pakotetuiksi hallitukseen perussuomalaisten haluttomuuden takia. Tulossa on myös kiihkeät metallin vaalit, jotka saattavat hankaloittaa tuota kuviota.

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Muutostekijöitä on kovin paljon, ja siksi mitään varmaa ei voida sanoa. Henkilökohtaisesti toivon silti, että mainitsemasi metallin vaalien lopputulos ei sumenna näkymää laajemmasta yhteiskunnan kehittämisestä, jossa minusta SDP:n ja PS:n on aihetta löytää toisensa. Luotan siihen, että Vasemmisto ja PS löytävät yhteisen sävelen.

Tällä hallituksella "eteenpäin" meno ei mielestäni ole mahdollista, vaan uuden hallituksen muodostaminen on edessä pian tai hyvin pian.

Käyttäjän ristoi kuva

"Ainoa näkyvissä oleva muutosvoima, jolla on sekä kyky että halu toteuttaa muutos, on PS."

Tuohon löyhästi liittyen näkisin, että Kokoomus on suomalaisista puolueista toteuttanut pitkäjänteisesti toiseksi parasta politiikkaa itsensä kannalta. RKP on mestari. Kokoomuksen viisaus on ainakin osin oikeassa asemoinnissa väestön muutoksiin nähden.
Nyt ei ole kaukana se ajatus, että vanhasta kolmen valtapuoleen piirileikistä ei putoakaan yksi vaan kaksi pois. Tämä avaisi mahdollisuuden Kokoomuksen kasvulle eurooppalaisten valtapuolueiden prosenttiosuuksille. Ja ainoa kokoomuksen vastavoima on PS-puolue, kun perinteisen vasemmistonkin yhteiskannatus saattaa painua alle 20%.
Ei sillä, että Kokoomus varsinainen mörkö olisi, mutta ...

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

...mutta jäljet johtavat sylttytehtaalle.

VR:n Markus Mustajärvi totesi eräässä televisioidussa puheessaan, että sekä PS että Kokoomus ovat toimineet linjansa pitäen. Tällaista arvostetaan ja oikean laidan (pankki)markkinapuolue tulee tällä pitämään omat kannattajansa. Ne, joiden eduksi Kokoomus ei toimi tai toimii suorastaan heidän vahingokseen, ovat mahdollisia herääjiä. Siten kannatuksesta voi sulaa todella paljon. RKP:lle pitää hattua nostaa mestarillisesta toiminnasta, se on varmasti kokoonsa nähden tehokkain tässä mainitsemassasi suhteessa.

Uskon, että SDP:llä ja Keskustalla on vielä mahdollisuutensa, mutta tosissaan niiden on oltava juuriensa etsimisessä ja löytämisessä. Jotenkin siihen malliin kuin Ruotsin kruunun kolikossa, siinä Kalle Kustaan päällä koristellussa seisoo präntättynä: för Sverige i tiden.

Käyttäjän OlliPusa kuva

Kokoomuksen ohjeet tulevat Etelärannasta. Katainen on pelkkä puhuva pää. Sen riskinä on, että äänestäjät tajuavat, että puolue ei ajakaan heidän asioitaan vaan Etelärannan asioita.

Sitä lähtöä taas hidastaa imagoasiat. Monelle kokoomuksen äänetäjälle kokoomuksen äänestäminen merkitsee samaa kuin hienompaan luokkaan kuuluminen. Jos vaihtaa puoluetta, putoaa tavallaan "säädystä". Siksi persuista annetaan kuva köyhinä pelleinä. Se hidastaa puolueesta lähtemistä.

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Viisaasti puhut, Olli. Kyse on siten Kauniit ja rohkeat -efektistä.

Perussuomalaiset ovat, sikäli kuin tiedän, yrittäjävaltaisin puolueistamme. Sarkaa riittää työssä viedä pohja tuolta perusteettomalta, Etelärantaa suojaavalta mielikuvalta.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja